![]()

Urpo Eino Rainer Pääkkönen syntyi vuonna 1944 Kuhmossa, vanhimmaksi lapseksi kymmenhenkiseen perheeseen. Kauppiasvanhemmiltaan perinnöksi Urpo sai kovan kauppamiehen geenit ja hän kertookin käyneensä jo pikkupoikana kauppaa hyödykkeillä, joilla oli sodan jälkeisinä vuosina kova kysyntä. Vuonna 1978 Urpo teki haaveistaan totta ja vaihtoi turvallisen LVI- ja talopakettimyyntimiehen yksityisyrittäjyyteen. Alkuun hän hankki taksiyhtiöitä Helsinkiin. Lukemattomien työtuntien avulla haave, joka Urpolla oli ollut jo pikkupojasta asti muuttui todeksi; Hän hankki yritykselleen kaksi Oldsmobile-henkilöautoa.
Taksiyrittäjänä toimiminen ei kuitenkaan riittänyt Urpolle. Hän visioi korkealuokkaisesta palvelusta; mustista autoista kuljettajineen. Palvelusta, jollaista Suomessa ei vielä ollut. Hänen visionsa saivat esikuvat Amerikasta, jossa henkilökohtainen limousine-palvelu oli jo vakiintunut toimintamalli. Vielä nykyäänkin yrityksemme palvelukonseptit haetaan maailmalta. Valitsemme niistä ne, jotka istuvat parhaiten Suomalaiseen yhteiskuntaan.
Urpo halusi autojensa erottuvan katukuvasta edukseen kaikin tavoin. Niinpä hän valitsi autojensa rekisterinumeroksi numerosarjan 406, joka oli Urpon edesmenneen vaimon syntymäpäivä. Nykyään kaikki yrityksen autot kantavat ylpeänä numerotunnusta 406, joka on takeena palvelun korkeasta laadusta.
Vuonna 1981 Urpo rekisteröi yritykselleen nimen Limousine Service Oy Ltd. Nimivalinta oli käänteen tekevä. Nimemme velvoitti tuottamaan palveluita parhaalla mahdollisella kalustolla ja palveluhalulla. Vuonna 1998 Suomen Korkein Oikeus antoi päätöksen, että nimeä Limousine Service tai Limousine Services saa Suomessa kantaa ainoastaan Urpo Pääkkösen rekisteröimä yritys. Näin voimme juhlallisesti todeta, että Vain Yksi voi olla Paras!










